EtusivuUutisetTapahtumatJäseneksiLauluvalikotLaulajaesittelyLinkit
Cantor-seura ry
Klassisen, solistisen kirkkolaulun seura
Haastattelut

Elina RantamäkiSopraano Elina Rantamäki /Järvenpään seurakunta

"Olen toiminut nykyisessä laulupainotteisessa kanttorin virassani Järvenpäässä nyt noin vuoden. Minulla on upea 70-henkinen oratoriokuoro Canzonetta Nova. Saan solistitehtäviä luontevasti sen omissa projekteissa. Viime keväänä sellainen projekti oli Bachin Matteus-passio ja tänä syksynä Duruflén Requiem.

Konsertoimme myös ahkerasti kollegoidemme kanssa; vuoden aikana olemme jo ehtineet tehdä useita erilaisia lauluista koostuvia ohjelmakokonaisuuksia. Oma seurakuntani tarjoaa mahdollisuuksia vaikka mihin, jos intoa ja ideoita on.

Käyn säännöllisesti laulutunneilla. Näin ylläpidän ja kehitän taitojani ja motivoin itseäni opiskelemaan jatkuvasti uutta ohjelmistoa.

Laulan kanttoreista koostuvassa Kamarikuoro Gloriassa, jota johtaa Timo Nuoranne. Myös tässä yhteydessä tarjoutuu joskus solistitehtäviä."


Baritoni Aarne Pelkonen lauloi virsiä levylle!


Seuramme jäsen, baritoni Aarne Pelkonen tunnetaan ilmaisuvoimaisena lied- ja oratoriolaulajana. Hän voitti vuoden 2013 Lappeenrannan laulukilpailujen miestensarjan.

Pelkonen on opiskellut laulutaidetta Marjut Hannulan johdolla ja Berliinissä Thomas Quasthoffin luokalla sekä lukuisilla mestarikursseilla opettajinaan mm. Thomas Hampson ja Barbara Bonney. Opastajia lied-musiikin parissa ovat olleet Ilmo Ranta, Heikki Pellinen, Wolfram Rieger, Charles Spencer ja Gerold Huber.

Pelkosen hienoa, lämminhenkistä virsirunouden tulkintaa kuuntelee enemmän kuin mielellään!
Käy tutustumassa www.laula.fi










PROFESSORI MATTI LEHTINEN ARVOSTAA SIELUKKUUTTA

Koivut ovat hiirenkorvilla, aurinko hellii keväistä aamupäivää. Olen aavistuksen jännittyneenä menossa onnittelemaan 90-vuotispäivänsä juuri ohittanutta oopperalaulaja, laulutaiteen professori Matti Lehtistä. Hieman rennommin askelin matkassa on mukana baritoni Hannu Leskinen, Lehtisen oppipoika vuosien takaa. Mestari ottaa meidät sydämellisesti vastaan, kädenpuristus on kotoisan lämmin ja sinunkaupat syntyvät nopeasti. Juttutuokio on erikoisella tavalla avartava. Yritän sen sanoiksi pukea, vaan on siinä samainen ominaisuus kuin parhaassa konserttielämyksessä. Sitä toivoisi, että vastaanottaja olisi itse ollut läsnä, omin korvin kaiken kuullut, kokenut ja kokemaansa mietiskelemään jäänyt.

Valtaisa esimerkki

Baritoni Matti Lehtinen tunnetaan lämminsointisesta äänestään, syvälle luotaavista tulkinnoistaan ooppera- ja konserttilavoilla ja monivuotisesta pedagogin työstään Sibelius-Akatemian laulutaiteen professorina. Hän on valtaisa esimerkki siitä, mitä laulutaide parhaimmillaan antaa. Ideoita ja ajatuksia syntyy edelleenkin vikkelään jo vaikka heti aamiaista valmistellessa, missä milloinkin, päivittäin, tulkinnasta, musiikillisista yksityiskohdista, mistä vain. 

Lehtinen kertoo itse omanneensa luonnonäänen, jonka hän tunnollisesti harjoittamalla rakensi kestämään ammatin vaatimuksia. Kaksi äänenkäytön tutkijaa nousivat opintiellä yli muiden ja joiden oppien turvin Lehtinen on luotsannut suuren joukon laulajia.

- Lina Boldemannin teos Luonnonäänien salaisuus antaa paljon ajateltavaa ja harjoituksia. Näitä harjoituksia päivittäin kohtuudella tehden rakennetaan ääntä, saadaan siihen sointia, kilahdusta, hän vakuuttaa. Toinen tärkeä viitoittaja on professori Antti Sovijärvi, jonka foneettisia harjoituksia Lehtinen pitää kullan arvoisena tervettä ääni-instrumenttia rakennettaessa.

- Monet ovat pilkanneetkin minua näiden nk. funktio-harjoitusten johdosta, että mitä se tommonen oikein on, legendaarisen tekstinkäsittelytaidon omaava taiteilijamme naurahtaa. Hän kuitenkin huomauttaa, että aivan tavallinen puhekin hyötyisi näistä opeista: äänen resurssit tulisivat laajemmin käyttöön säännöllisesti harjoituksia tekemällä.

Lehtisen huomiokyky tekstinkäsittelyssä onkin virtuoosisen tarkkaa. Hän innostuu analysoimaan loisvokaalien käyttöä laulutaiteessa: liioiteltuna ne ovat haitaksi, mutta kontrolloitu käyttö lisää äänen sointia ja auttaa kauniin legato-linjan muodostamisessa. Niin, laulajat ja puheen ammattilaiset ovatkin tietoisia loisvokaaleista, se kuuluisa, tavallinen kadunmies ei niinkään. Vaan moniko meistäkään hienosäätää tekstin kautta musiikkia aina vain jalompaan suuntaan? Professori Lehtinen tunnetaan tästäkin.

Kohisten rampin yli

Lavalla Lehtinen oli luonteva, sanomaansa todeksi elävä taiteilija, jonka viesti tuli kohisten rampin yli. Ei kuulija ehkä tullut ajatelleeksi, että taidokkuuden takana oli tarkkaan harkittua, tarkkaan hiottua tekniikkaa pienimmissä yksityiskohdissaankin.

- Laulajan tulee tutustua tekstiin läpikotaisin, ja mielikuvituksensa turvin löytää sen ilme ja sanoma. Mitä vahvemmin teksti liikuttaa laulajaa itseään, sitä varmemmin sen pystyy rampin yli välittämään, Lehtinen vakuuttaa. Hän uskoo juuri tämänkaltaisten elämysten tekstien parissa innostavan laulajaa yksityiskohtaisempaan musiikin tutkiskeluun: nyanssointiin, korostuksiin, musiikkia kantaviin fraaseihin.

- Laulaja on näyttelijä, jonka tulkinnasta tulisi saada selville, mitä kyseinen teos tahtoo sanoa. Näin silloinkin, kun kuulija ei ole etukäteen valmistautunut tulevaan konsertti-iltaan lukemalla teosesittelyjä. Onttoja ääniä ei lavalla pitäisi päästellä.

Jaloa, wieniläistä katupoikaa, jöröä

Taiteilija Lehtinen on urallaan saanut olla mies monena. Hän kertoo ykkösroolikseen Wagnerin Tannhäuserin Wolframin, rakkauden olemuksen ydintä miettivän, jaloja arvoja tavoittelevan keskiaikaisen ritarilaulajan. Siitä ei ole pitkä matka aivan päinvastaiseen Mozartin Taikahuilun Papagenon rooliin. Vertaansa vailla olevaa koomikkoa hymyilyttää.

- Noh, se on vähän tuhma rooli, ja siinä saa vähän itsekin improvisoida. Papageno on jännittävä sekoitus yksinäistä metsän kasperia, wieniläiskatupoikaa ja rehevää kansanmiestä, Lehtinen luonnehtii. Iloisen rellestämisen vastapainoksi hän lauloi Merikannon Juhan roolia hyvin mielellään, syvissä mietteissään. Voi vain kuvitella oopperayleisön keskuuteen levinneen hiljaisuuden jörön, niukkasanaisen Juhan loppusanoja kuullessaan: "ei tule ehyttä elämästä". Ei osannut mies elää ihmisten kesken, niinkuin monet olettivat.

Niin, on todella vaikea pukea sanoiksi kaikkea kuulemaansa. On taitoa, on keinoja, on harjoituksia, on ääniä. Tämä ei vielä riitä. Joidenkin kohdalla musiikki kasvaa kokonaistaideteokseksi. Professori Lehtinen arvostaa erityisesti sielukkuutta, joka kuuluu suurten taiteilijoiden äänessä. Sanomattakin selvää, että hän on itse suurenmoisena esimerkkinä näyttänyt tietä nuoremmilleen.

(Kuva vuodelta 1965, jolloin Matti Lehtisen taiteilijaura oli aktiivisimmillaan.)


Pitäkää huolta laulusta ja virrestä, kanttorit!

Esa Ruuttunen (kuva: Seppo J. J. Sirkka)

Marraskuinen aurinko paistaa kirkkaasti Turun Aurajoen rantaan. Rannan tuntumassa istuskelee baritoni Esa Ruuttunen odottelemassa oopperaharjoitusten alkamista. Uudenlaista oopperailmaisua lupaileva Mikko Heiniön "Erik XIV" on ensi-iltansa kynnyksellä, ja Ruuttunen on lupautunut laulamaan näyttämöllisesti tärkeän Svante Sturen roolin.

Ennen roolinsa harjoitustyöhön uppoutumista hän naputtelee kännykkäänsä terveisiä meille kirkkolaulutaiteen ystäville: pitäkää laulusta ja virrestä huolta, kanttorit!

Kansallisoopperan virastaan eläkkeelle jäänyt "oopperapappi" näyttää itse mallia, keikkakalenteriin mahtuu tänäkin syksynä kymmeniä esiintymisiä.

-Sanotaan, että ammatilaista ei saa aloittamaan ja amatööriä lopettamaan. Niin, minuun on kai jäänyt tuota amatööriyttä aika paljon, sanan alkuperäisessä merkityksessäkin!

Kantaesitysten syksy

Esa Ruuttunen laulaa tänä syksynä kolme kantaesitystä, joista yksi on juuri taakse jäänyt, kotimaisen ensi-iltansa saanut, Jyrki Linjaman kirkko-ooppera "Johannes Kastajan syntymä". Kauniaisten kirkko oli täynnä hiirenhiljaista, värikylläisen musiikin vangitsemaa kuulijakuntaa. Linjama ei päästä muusikoitaan helpolla, ja hyvä niin!

- Hyvin haastavaahan se oli! Ruuttunen kertoo. Hän vakuuttaa tosin heti perään, että hankalakin musiikki antaa periksi, kunhan vain harjoittelee riittävästi.

Kuulijan kirkko-ooppera otti huomaansa osittain samaisesta syystä kuin Ruuttusenkin: tutut Raamatun tekstit saivat musiikillisen ilmeen myötä uudenlaisen, enemmän meditatiivisen tunnun. Linjama lienee harkiten miettinyt rooleihin sopivia, äänellisesti ja taiteellisesti antavia laulajia. Toinen puoli kolikkoa oli ehdottomasti kamariorkesterin raamatullisia tapahtumia maalaileva sointimaisema.

Askolan runot avautuvat musiikiksi

Adventin aattoiltana seuramme kummi kantaesittää Helsingin vanhassa kirkossa säveltäjä Juhani Haapasalon laulusarjan "Tie vie, pyhä kantaa" Irja Askolan runoihin.

- Musiikillinen maasto muuttuu arkaaiseksi, hiljaiseksi pohdinnaksi, joka luotaa syvälle ihmismieleen. Sävelkieli antaa runojen sisältöön syventäviä nyansseja ja on äänenkäytöllisesti monipuolista, Ruuttunen kuvailee. Laululle ja uruille kirjoitettua sarjaa voi hyödyntää sekä jumalanpalvelus- että konserttimusiikkina. Sen yhtenä omaleimaisuutena lienee juuri oman aikamme tuntojen esille tuominen musiikin vihjaillessa aika ajoin sukupolvien taakse. Ruuttunen vie teoksen mukanaan myös Berliinin ja Dresdenin suomalaisille, joille hän on jo kymmenisen vuotta käynyt laulamassa jouluisen tervehdyksensä.

Pidetään rukiista tarjolla!

Ruuttusen ääni on kaartanut uljaita tehtäviä vuosien varrella. On lempeyttä ja sankarillisuutta, on laulettu "syvissä vesissä" ja uitu pahiksen nahkoihin. On odoteltu pelokkaan jännittyneenä isojen oopperatalojen näyttämöllä omaa vuoroaan, milloin köytettynä Lentävän hollantilaisen laivan keulaan, milloin pölyisen maton alla piiloutuneena tai trampoliinilla. Kaiken keskellä Ruuttusen mieli palaa jatkuen kirkkosaleihin. Aivan tavallinen kirkkokonsertti voi saada liikutuksen kyyneleet niin yleisön kuin taiteilijankin silmäkulmaan.

Niin, se huutomerkki siellä terveisten perässä:pitäkää laulusta ja virrestä huolta, kanttorit!

-En voi olla kovin iloinen siitä suunnasta, johon kirkollisillakin tahoilla suunnataan musiikin käytössä: mennään helpoimman ja vähiten haasteita antavan mukaan. Siitä iloitsen, että on yllämainittujen säveltäjien kaltaisia, eteenpäin katsovia uudistajia.

-Pitäisisn virsilaulun ja muun kirkollisen musiikin peruslinja klassisella puolella. Ruisleipä on ravitsevampaa kuin kermakakku. Pidetään rukiista tarjolla!


Jokainen lintu laulaa omalla äänellään



Soile_IsokoskiTalitiainen pyrähtää kotoisan pihapuun oksistolle.
Sen eloisa hyörintä hurmaa sopraano Soile Isokosken.
Ulkona on pakkasta ja uutta luntakin mukavasti, lumityöt kutsuvat. Mukavaa sekin, suorastaan harvinaista herkkua kiertävään työelämään antautuneelle Soilelle.
Aamupäiväinen hetki kotitöiden parissa Pohjanmaan lakeuksilla on tervetullutta vastapainoa esiintymislavojen haasteille.

Soile on viettänyt Suomessa koko alkuvuoden monenlaisten työtehtävien parissa: Kansallisoopperassa on loppusuoralla Gounodin Faustin esitykset ja kohta säkenöi järkälemäinen Lisztin Kristus-oratorio Kirkko soikoon -festivaaleilla. Odotukset ovat korkealla niin kuulijoilla kuin solistillakin. Teosta ei ole 75 vuoteen esitetty maassamme, ja Soile puolestaan tarttuu Lisztin vokaalimusiikkiin ensimmäistä kertaa.
- Lauluosuudet ovat ensemble-työskentelyä, enkä osaa vielä tarkemmin sanoa, mitä tuleman pitää. Oikeastaan vasta orkesteriharjoituksissa alkaa kirkastua teoksen todellinen luonne, hän kertoo. Värinää on varmasti luvassa, esittäjistö on taitavimmasta päästä ja romantiikan suurteoksen johtaa vanhan musiikin saralla ansioitunut monilahjakkuus Anders Mustonen.

Oikeaan suuntaan

Sykähdyttäviä hetkiä eletään myös helmikuisessa Merikanto Symposiumissa Kuopiossa, jossa Soile laulaa konsertin ja opettaa mestarikursseilla.
- Ihanaa palata entiseen opinahjoonsa näissä merkeissä, hän hehkuttaa. Opetustehtävät eivät aikataulullisista syistä kovinkaan usein onnistu, mutta mieluusti hän tässäkin roolissa laulutaiteen hyväksi viihtyy.
- Opettaminen on haastava laji, vaikka laulamista ei voi oikeastaan opettaa. Voi vain kuunnella millainen ääni jostakin ihmisestä lähtee ja ohjata häntä oikeaan suuntaan, Soile aprikoi. Näin se taitaa olla, mutta mikähän on se oikea suunta, jota me laulajat niin halukkaasti tavoittelemme?
- Luonnollista ihmiskehon resonointia niin fyysisesti kuin ilmaisullisestikin, äänenkannattelua hengityksen avulla, näiden asioiden jalostamista jokaisen persoonallisten ominaisuuksien turvin, Soile tiivistää. Hän painottaa lisäksi, että laulamisen tulisi olla hauskaa, siitä olisi sangen suotavaa tulla hyvä olo. Opetustilanteessa opettajan vastuu tässäkin suuri.

Musiikin virtaan yhdessä

Soile ei ihannoi äänen luokittelua suuriin ja pieniin, eikä varsinkaan äänen keinotekoista prässäämistä suuremmaksi. Jokainen lintu laulaa äänellään. Näin sanotaan ja niinhän sen soisi olevan, mutta hänen huomionsa ammatillisesti vaativimmissa tehtävissä kertoo huolestuttavammasta suuntauksesta.
- Salit suurentuvat, orkesterit laajentuvat ja me laulajaparat yritämme tasapainoilla valtavien koneistojen kanssa. En osaa nähdä tätä äänelle terveenä ilmiönä, kamarimusiikillisesti ajatteleva Soile miettii.
-Hienompaa olisi, jos musisoisimme yhdessä musiikin virrassa, eikä yhdenkään tarvitsisi huutaa tullakseen kuulluksi, hän jatkaa ja luo katseensa kapellimestarien suuntaan. Mitäpä muutakan voisi yhä suureellisemman ja action-hakuisemman konserttielämän pyörteessä. Soilea viehättää kamarimusiikillisuus, sen herkkävaistoisuus, musiikin kuunteleminen, ei vain kuuleminen.

Ole oma itsesi

Suureen elämykseen ei tarvita välttämättä suuria puitteita eikä suuria nimiä, mutta sitäkin enemmän musisoimisen halua ja sitä kuuluisaa suurta sydäntä.
- Jokainen voi omista lähtökohdistaan käsin pyrkiä hyviin tuloksiin vaikka kuinka pienellä paikkakunnalla. Ei ihmisen korkein onni ja autuus ole viettää elämäänsä kiertävänä kuuluisuutena.
Vaan entäpä jos kaikki onkin ympärillä yht´äkkiä uutta ja suurta: musiikillisesti vaativat haasteet, mahdollisuudet, taiteilijat, konserttilavat, yleisön odotukset, omassa päässä syntyvät paineet? Soile palaa muistoissaan laulajantiensä alkutaipaleelle.
- Olin vähän hukassa aloitellessani uraani. En tiennyt oopperasta juuri mitään, tärisin ja jännitin suuria nimiä, joiden kanssa aloin työskennellä, hän kertoo. Jälleen eräänä päivänä osui kohdalle valtaisa nimi, kapellimestari Zubin Mehta. Tapaaminen vaikutti Soileen syvästi ja loppuelämän. Mehta auttoi omalla esimerkillään Soilea olemaan oma itsensä. Tämän vapauttavan evästyksen kanssa mennään eteenpäin.
- Ei tässä ammatissa voi olla joka kerta edellistä esitystään parempi. Riittää, kun laulan tänään niin hyvin kuin pystyn!

(teksti Sari Rautio, kuva Heikki Tuuli)

 



 
Koulutukset

Haastattelut
EtusivuUutisetTapahtumatJäseneksiLauluvalikotLaulajaesittelyLinkit